Olen tykästynyt Fast Sports Nutritionin tuotevalikoimaan, josta olen öytänyt itselleni sopivat tuotteet. Vaikka nykyään onkin paljon erilaisia merkkejä ja tuotteita, kattava valikoima erilaisia jauheita, lisäravinteita - silti olen vain niin tykästynyt näihin! 800 grammaa painava pussi on vielä helppo säilyttää, poissa näkyviltä eikä vie suuremmin tilaakaan kaapista.
Käytän aamuin, illoin Fast Sports Nutrionin OMEGA -3 - vaikka oikeastihan nämä pitäisi otta aterian yhteydessä.Omega-3 rasvahapot ovat tärkeitä kaikille, myös urheilijoille niillä on monia positiivisia vaikutuksia. Ne tutkitusti tehostavat rasvan palamista, vähentävät tulehdusreaktioita ja auttavat säilyttämään lihasmassaa painonpudotuksen aikana. Hintaa tällä purkissa on päälle 10€, jossa on 120 kapselia.
![]() |
| kuva google |
Dieetin aikaan olen käyttänyt ruokavalion ja kovan treenin lisäksi BURNEREITA - joka tehostaa rasvanpalamista lisäksi siinä on piristävä vaikutus, joten olen ottanut tuntia ennen treeniä. Burner myös lisää harjoitustehoa ja piristää, sekä ehkäisee stressiperäistä keskivartalolihavuutta. Olen ottanu 2-3 kapselia aamulla sekä 2-3 kapselia iltapäivällä. Hintaa purkilla on päälle 30€, jossa on 120 kapselia.
![]() |
| kuva google |
Palkkarina treenin jälkeen toimii Fast Sports Nutrionin WHEY -3, joka kolmen eri tavoin vaikuttavan vähälaktoosisen heraproteiinin yhdistelmä urheilijoille, jotka etsivät toimivaa ja hyvänmakuista proteiinivalmistetta. Siinä yhdistyvät hieman eri nopeudella imeytyvät, ja toisiaan täydentävän fraktioprofiilin omaavat, laadukkaat heraproteiinit. Käytän palkkaria vain treenin jälkeen eli 1-2 x vrk:ssa ja 30g kerralla sekoitettuna kylmään veteen. Hintaa taisi olla päälle 30€.
![]() |
| kuva google |
Protskujauhona toimii Fast Sports Nutrionin HERA 80 - joka sisältää korkeat pitoisuudet lihasten vahvistumiselle ja kasvulle tärkeitä BCAA -aminohappoja sekä glutamiinia. Se on hyvin imeytyvä heraproteiinijauhe kuntoilijoille ja urheilijoille. Käytän protskujauhoa 2x vrk:ssa (aamuin, illoin) 30g kerralla sekoitettuna veteen tai maitoon. Hinta on siinä 20-30€ välillä.
![]() |
| kuva google |












