Selailen päivittäin blogeja, joissa paneudutaan terveellisiin elämäntapoihin ja treenaukseen. Monia bloggaajia saatetaan pitää esikuvinia, jolloin heidän tapaansa treenata, syödä ja heidän tapaansa elää kopioidaan. Bongasin muutaman mielenkiintoisen blogitekstin, jossa muistutellaan nuoria, että heidän jakamansa treenivinkit ovat suunnattu pääosin aikuiselle kropalle. Kaikki jakavat omia kokemuksiaan, jotka he ovat kokeneet itselleen parhaaksi.
Netti on väärällään erilaisia treenivinkkejä, jos niitä haluaa mukauttaa omaan treenaukseen, niin muistakaa järjenkäyttö on sallittua. Kaikkea ei kannata sokeana mennä kopioimaan, vaikka joku saattaisikin kuulostaa hyvältä ei välttämättä tarkoita sitä, että se sopisi juuri itsellesi. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio sekä riittävä liikunta ovat lähtökohtia terveellisempään elämään. Selailen itse ahkerasti netin ihmeellistä maailmaa ja olen innokas kokeilemaan uusia treenivinkkejä. Pitäydyn kuitenkin 3 -jakoisessa treeniohjelmassani, mutta kotitreeneihin on kiva saada uusia vinkkejä muiltakin!
Minulta on kysytty vinkkejä miten aloittaa treenaus ja mitä kannattaisi tehdä salilla. Olen yleensä neuvonut aloittamaan rauhallisesti, pienillä painoilla sekä, jos mahdollista niin joku kokeneempi kaveri salille näyttämään miten liikkeet tehdään oikein. Kannattaa myös hyödyntää kuntosalilla tarjolla olevia palveluita mm. kuntosalilaite opastus, personal trainer mahdollisuus. Jokainen löytää itsellensä parhaan tavan sekä rytmin treenaukseen kokeilemalla. Tutustukaa ja löytäkää se oma juttunne! Mun ykkösjuttuni on tällä hetkellä kuntosaliharjoittelu ja vahvana kakkosena tulee aerobinen harjoittelu. Aiemmin olen pelannut jalkapalloa, ratsastanut, harrastanut yleisurheilua ja nyt käyn säännöllisesti kuntosalilla treenaamassa.
En ole maailman paras ihminen tästä aiheesta puhumaan, kun itse kärsin ylikunnosta valitettavasti ja on ikävä vaiva. Olen ollut liian innokas treenaamaan ja unohtanut pyhittää kunnon lepopäivät, joita meidän keho todella tarvitsee palautuakseen. Joskus opetus menee vasta kantapään kautta perille. Opettelen itsekkin vielä tuntemaan kehoani ja mikä on sopiva määrä treenaukseen ja kuinka paljon tarvitsen lepoa, jotta vältyn ylirasittumiselta. Älkää matkiko muiden treenimääriä! Pidän itse enemmän treenatusta, lihaksikkaasta kropasta, kuin luusta ja nahasta koostuvasta kropasta. Toki jokaisella on omat mieltymyksensä ja saa ollakkin. En halua paasata kellekkään terveellisistä elämäntavoista tai liikunnasta. Jokainen löytää oman tyylinsä elää ja urheilla. Itselleni lähes päivittäinen liikkuminen ja monipuolisen ruokavalion noudattaminen on arkipäivää. Jaksan paremmin, kun syön hyvin ja muistan levätä riittävästi!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti