sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Weekend

Täällä taas! Lyhyessä ajassa on tapahtunut niin paljon, etten oo yksinkertaisesti jaksanut paneutua tänne blogin puolelle. Viikkoon on mahtunut surua. Rakas karvakaverini nukkui ikiuneen torstaina. Tämä menetys kosketti koko perhettäni kovin. Olihan tämä koiruli mun ensimmäinen ihka oma koira, joka kulki elämässä mukana 4 vuotta. 


Oon nähnyt kavereitani sunnuntai lounaan merkeissä ja muutama tunti vierähti huomaamatta jutustellessa. Ihana saada välillä muutakin ajateltavaa! Koulussa päivät menee istuskellessa ja illat treenin merkeissä. Mulla on ruvennut hieman hiipumaan motivaatio treenaukseen. Tuntuu, että elämä vaan pyörii treenin, syömisen ja oikean päivärytmin parissa. Ehkä motivaatiota saan kerrytettyä tiistaina yhdessä valmentajan kanssa treenatessa. Viikonloppuna kävin Heurekassa katsastamassa Body Worlds -näyttelyn. Todella mielenkiintoinen ja paljon nähtävää! 


Loppu ilta menee hyvän leffan parissa. Täytyy vielä käydä kaupan kautta hakemassa ruokatarvikkeita. Tällä hetkellä jääkaappia koristaa vain valo.. Mukavaa sunnuntaita!

maanantai 26. elokuuta 2013

Käyttämäni ihonhoitotuotteet

Iltaa! Sain tänään lenkin aikana inspiksen tulla postailemaan kauneuteen liittyvistä jutuista. Monissa blogeissa on noussut esille itseruskettavat, mutta mäpä en tällä kertaa tuu niistä postailemaan. Ajattelin tehdä pieni muotoisen esittelyn tai arvostelun (millä haluakaan kutsua) käyttämistäni ihonhoito tuotteista.


 Käytän päivittäin kasvojen puhdistukseen Neutrogenan Visibly grapefruit daily scrub kuorivaa puhdistusemulsiota. Tämä ei ole varsinaisesti mikään kuorintavoide, joten soveltuu erinomaisesti päivittäiseen käyttöön. Olen tykästynyt tuotteen raikkaaseen tuoksuun, joka samalla virkistää ihoa. Kuorivien ainesosien ansiosta voide ennalta ehkäisee finnien ja mustapäiden syntyä. Itse kärsin vielä finneistä välillä enemmän ja välillä vähemmän. Auttaa pitämään ihon terveen näköisenä! 


Käytän kasvojen puhdistuksessa myös kasvovettä. Olen kokenut Nivea Visagen Soothing tonerin hyväksi tuotteeksi itselleni. Käyn vanulapun avulla nenän pielet, otsan sekä leuan lävitse. Rauhoittaa ihoa ja kosteuttaa samalla. Tämä viimeistelee ihon puhdistuksen!


Päivittäisessä kasvojen kosteuttamisessa toimii Oriflamen Essentialisin Day Cream, joka sisältää E -vitaaminia. Koostumus on kevyt ja voide imeytyy nopeasti. Miellyttävä tuoksu tekee käytöstä mukavampaa. Lisäksi suurena plussana tulee se, että tuote soveltuu kaikille ihotyypeille! Tuotteita on mahdollista saada vain tilaamalla Oriflamen kuvastosta. 


Lisäksi käytän välillä Lumenen Sos voidetta (etenkin talvella, kun iho on todella kuiva). Levitän voidetta kuiviin kohtiin muutamana päivänä ja kuivuus on kadonnut. Ihoni meinaan lohkeilee muutamista kohdista yleensä talvisin (kiitos suomen talvi)! Tuote on kuitenkin kevyt eikä sitä tarvitse levittää paksua kerrosta.

Tämmöinen postaus tällä kertaa. Eikö tuo kivaa vaihtelua välillä? Kommenttiboxiin on tervetulleita kaikki tuote vinkkaukset!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

My weekend

Mun viikonloppuun ei kuulunut mitään spesiaalia. Rentouduttiin mun vanhempien luona koko viikonloppu. Se tais tulla molemmille enemmän, kun tarpeeseen! Nukuttiin hyvin, nautittiin mahtavista keleistä, käytiin rauhallisilla lenkeillä, shoppailtiin, löhöiltiin. Ja juotiin kahvia! Äippä oli tosiaan muutama viikko sitten hankkinut kahvikoneen, joka on ollut tooodella  kovassa käytössä. Tulikin treenailtua kahvikoneen käyttöö ahkerasti - heh! Latte on mun ehdoton lemppari! 


 

Cosmopolitan, blogien lueskelu kera laten - ehdottomasti paras tapa rentoutua ja ottaa omaa aikaa ihan vain itselleen! Jokainen meistä tarvitsee päivässä yhden hetken vain itselleen. Ainaskin mä!


Tosiaan oltiin vain viikonloppu reissussa.. Ihanku oltaisiin muuttamassa kenties pidemmäksikin aikaa! Koko auto tuli pakattua täyteen. Mutta, eipä läheskään kaikki romppeet ollu mun vaan tuon miespuolisen! Uskotteko? ;D Rentouttavaa sunnuntaita!

torstai 22. elokuuta 2013

Now it's time to look back

Aattelin koota tänne blogin puolelle muutamia fiilistely kuvia kesältä! Aatella, että elokuuta on enään viikko jäljellä. Miten kesä menikin noin nopsaan? Onneks saadaan vielä nauttia auringosta ja lämmöstä! Sade ja kura kelit saa vielä oottaa. Tykkään mä syksystäkin, kun saa pukeutua rentoihin neuleisiin ja heittää leggarit jalkaan. Varsinkin löysät, palmikkoneuleet on mun juttu! Mutta palataan vielä niihin fiilistely kuviin; 


Ei tullut hirveästi räpsittyä kuvia kesältä, kun mulla jäi festarit käymättä, mökki viikonloput, terdeilyt.. Kesä meni töitä tehdessä ja viikonloput palautuessa rankasta työviikosta! Valitukset sikseen. Huomenna alkaa kolmen päivän viikonloppu ja mennään mun vanhemmille talonvahdiks. Luvassa shoppailua, rentoutumista, treenaamista ja tietty aion nukkua pitkään. Mitäs muilla on suunnitelmissa? Suuntaatteko kaikki blockfesteille? Mä missaan nekin festarit (oma valinta tällä kertaa, treenaus on ykkönen).

tiistai 20. elokuuta 2013

Kuulumisia

Moi tyypit! Oon muokannut blogin ulkoasua sekä poistanut vanhoja tekstejä. Suunta on nyt ylöspäin! Aattelin aloittaa bloggaamisen puhtaalta pöydältä (viiihdoin). Mulla viimeks katos innostus kirjoittamiseen kokonaan.. Yritin väkisin saada aikaiseks postauksia, jotta tää blogi ei näyttäis ihan tyhjältä. Laatu oli ihan surkeeta. Pahoitteluni! Asiasta viisastuneena ja blogin kohtaloa miettineenä, päätin palata taas kehiin! Mulla tais vaan olla joku "syysmasennus", kun tuntu ettei mikään huvita edes treenaus. Se on nyt takanapäin ja katotaan mitä tuleva tuo tullessaan! 

Nyt niihin kuulumisiin; mulla alko koulu viime viikolla. Miten mä en voinu muistaa, kuinka rankkaa tää aikasin herääminen on? Oon ihan puhki ekan viikon jälkeen jo! Joka päivä 8-16 istuminen on kieltämättä aika puuduttavaa. Eikö? Ootan kuitenkin enemmän, kuin innolla valmistumista. Toivottavasti 4.4.2014 mulla koristaa kädessä lähihoitajan paperit! Treeniä mulla on takana kohta jo 3 viikkoo uudella ruokavaliolla ja treeni ohjelmilla. Treeni luistaa ja syöminen kulkee vihdoinkin toivotulla tavalla (hankaluuksista huolimatta)! Palailen ensi viikon jälkeen kroppani muutoksiin, kun treeniä on takana 4 viikkoa. Toivottavasti olisi ehtinyt tulemaan jo tuloksia. Muuten tässä ollaan vain elelty tavallista arkea ja kovalla vauhdilla etsitään isompaa asuntoa. Huomenna mua kutsuu ripsihuolto! Yeii!


Nyt hyvää yötä!


perjantai 2. elokuuta 2013

Ruokavalioni

Tsau! Lupailin teille aiemmin katsausta nykyiseen ruokavaliooni. Tavoitteena mulla on lihasmassa, joten pienillä plussa kaloreilla mennään. Tämä nykyinen ruoan määrä tuntuu paljolta.. Välillä menee kauemmin syödä aamu - tai iltapala! Mutta innoissani mä olin, kun sain uuden ruokavalion ja treeniohjelmat käsiini. Alku ainakin sujunut toistaiseksi hyvin, jopa paremmin mitä odotin! 


Aamupala; 50g kaurahiutale 
10g vehnälese 
100g raejuusto 
150g sokeroimaton mehukeitto 
1 kpl banaani 

3kpl Omega -3
1kpl Multivitamine -kapseli
1kpl D3 -vitamiini 


Lounas; 100g tonnikalaa vedessä
200g peruna
200g vihanneksia vapaavalintaisesti
10g rypsiöljy 

Välipala; 250g maitorahka 
1kpl omena 


Päivällinen; 100g naudan paistijauheliha
50g täysjyvä riisi
100g herne-maissi-paprika
tummalehtistä salaattia, kurkkua, tomaattia, kevätsipulia
30g täysjyväruisleipää


Iltapala; 250g maitorahka
150g marjoja 
150g sokeroimaton mehukeitto
10g pellavansiemen öljy

Tässä nyt pientä katsausta siitä mitä tällä hetkellä syön. Vettä juon 3l päivässä. Luonnollisesti palkkari heti treenin jälkeen. 

Tästä ruokavaliosta saadaan;
Energiaa n. 2150 kcal
Proteiinia 168 g (32 E%)
Hiilihydraattia 240 g (45 E%)
Rasvaa 46 g (19 E%)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Here I come - Kesäkunto 2014

Hitto tätä plikkaa muuten jännittää! Mulla olis huomenna ensimmäinen tapaaminen tulevan valmentajani kanssa (jaiiks). Päätin kokeilla 3kk:n pakettia, johon sisältyy treenit yhdessä valmentajan kanssa, sähköpostituki, treeniohjelmat, ruokavalio sekä ohjelmien päivitys luonnollisesti. Oon kerran aiemmin kokeillut 4vko:n mittaista valmennuspakettia, mutta aika tuntui todella lyhyeltä. Sain tosi hyvän alun treenaukseen, josta lähtikin kipinä kuntosali treenaukseen ja dieettaamiseen. Musta kuoriutui urheilullinen plikka, jonka intohimoksi osoittautui liikunta! Silti en oo vieläkään tyytyväinen peilikuvaani, vaikka huomaan kroppani muuttuneen (jos ajatellaan tilannetta mistä lähdettiin).

Saan viikon päästä uudet treeniohjelmat sekä ruokavalion käteeni. Jänskättää vähän, että mitä matka tuo tullessaan! Pystynkö mä oikeesti tähän? Saanko tuloksia varmasti aikaan 3kk:ssa? Tiedän, kaikki on musta itsestäni kiinni. Kuinka noudatan ruokavaliotani, liikkumisiani sekä lepäänkö tarpeeksi (kantapään kautta oppineena tulen varmasti lepäämään tarpeeksi). Nimimerkillä ylikunnosta kärsinyt ja pitkään. Nyt mulla pihisee intoa päästä treenaamaan kunnolla ja toivottavasti tulen huomaamaan suuria tai pieniä muutoksia kropassani. Ääh, en meinaa pysyä housuissani! Tulen tekemään postauksia matkan varrelta seuraavan 3kk:n aikana. Millaiset treeniohjelmat sekä ruokavalion saan, kuinka treenit ovat sujuneet, millainen valmentajani on, olenko päässyt tuloksiini jne..



Yllä vielä muutama kuva tämän hetkisestä tilanteesta. Ja katsotaan siteen 3kk:n päästä onko kroppani kokenut muutoksia. Pidetään peukut pystyssä!