 |
| kuva weheartit |
Oon lukenut muutamista blogeista, joissa käsitellään ruokaostoksia ja rahan käyttöä. Itse en ole mikään hyvä esikuva säästämisessä, mutta nykyään olen yrittänyt säästää
ruokakuluissa edes. Monet ihmiset pitävät terveellistä ruokaa kalliina, mutta itse olen hieman erimieltä. Nykyään kaikki on kallista ja ruuankin hinta on noussut. Tietenkin ruokalaskusta saa kalliin, jos ostaa luontaistuotekaupoista tai suosii luomu tuotteita. En tarkoita sitä, että luomu tuotteita käyttävät olisi huonompia, kuin me, jotka käyttävät niitä tavallisia lähikaupan tuotteita.
Olen yrittänyt käydä pääosin Lidlissä ruokaostoksilla, koska siellä tuotteet ovat edullisempia. Välillä olen kuitenkin joutunut tekemään vielä toisen kauppareissun Prismaan, josta ostan tuotteet mitä Lidlistä en saanut. Välillä kyllästyttää juosta kahden kaupan välillä.. Kotona kaapista löytyy yleensä tonnikalaa, jauhoja, riisiä, täysjyväpastaa, kaurahiutaleita, hedelmiä, kananmunia ja pakasteesta vihanneksia. Hyvä tapa säästää ruokakuluissa on tarjoukset, jolloin itse hamstraan useamman kerralla ja pakastan. Käytän itse myös niitä halppis merkkejä mm. Rainbow, Pirkka. Ne ovat mielestäni yhtä hyviä, joskus jopa parempiakin. Pyrin käymään kerran viikossa kunnon ostoksilla ruokakaupassa. Kerralla ruokakauppaan menee 40 - 50€ rahaa, riippuen ostanko jotakin kalliimpaa merkkiä tai onko jääkapissa vain valo kotoa lähtiessä. Käyn hakemassa täydennystä muutaman kerran viikossa mm. hedelmiä, maitoa, maitorahkaa, kalaa tai lihaa.
Noudatan itse vähä hiilihydraattista ruokavaliota, joten syön enemmän kasviksia ja marjoja. Tietenkin täysjyväpasta, ruisleipä kuuluvat ruokavaliooni pienissä määrin. Terveellinen ruokavalio on mielestäni hieman edullisempi vaihtoehto, kuin epäterveellinen. Kasvikset, hedelmät ovat edullisia tietenkin vähän riippuen vuodenajasta. Karkit, sipsit ovat ihan älyttömän kalliita nykyään ainakin omasta mielestäni, kun jumbo karkkipussikin maksaa jo reilut 3 euroa. Herkuttelu tekee lompakkoon myös ison loven, jos niitä syö paljon ja usein. Syön itse harvoin sipsiä tai karkkia nykyään, joten herkkujen ostaminen näkyy heti ruokalaskussa. Helppo valinta kaupasta on ostaa valmis mikroateria, joka kustantaa muutaman euron. Pidemmän päälle tämäkään ei ole edullista, jos mikroaterioita menee muutama päivässä.
Itse olen tottunut terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon, jossa on tuoreita raaka-aineita eikä mitään valmisaterioita. Vaikka liha ja kala näkyvätkin välillä ruokalaskussa, sitten yritän säästää jossain muussa asiassa, vaikka poiketa Lidlin kautta hakemaan edullisia vihanneksia (suosin useimmiten kotimaista). Olen pyrkinyt suunnittelemaan etukäteen mitä ruokaa valmistan ja lähdenkin useimmiten kauppalistan kanssa ostoksille. Huomattavasti vaivattomampaa! Säästyn suuremmilta tuskailuilta kaupassa. Olen tosi huono suunnittelemaan varsinkaan mitä huomenna syötäisiin, joten tulee helposti tehtyä niitä heräteostoksia.


Nykyään, kun asun J:n kanssa olen huomannut mihin kaikkeen sitä rahaa oikein kuluu. Harvemmin vanhemmilla asuessani olen miettinyt ruokakuluja tai mitä huomenna syötäisiin. Säästämisessa minulla on vielä parannettavan varaa, mutta uskon, että kokemuksen myötä löydän parhaat keinot siihenkin. Kun säästää on varaa tehdä jotain kivaa, kuten käydä elokuvissa, ulkona syömässä tai lähteä, vaikka johonkin pieneen reissuun. Autokuluissa, kun on melkein mahdotonta säästää.. Oletteko merkkiuskollisia? Millaisia säästämis ratkaisuja te olette kokeneet hyväksi?