Ajattelin tehdä postauksen, jossa esittelen tulevan ammattini ja kerron vähän opinnoista. Opiskelen siis lähihoitajaksi. Joten, jos sua ei voisi vähempää kiinnostaa tämä ala - suosittelen skippaamaan postauksen. Mutta, ne jotka ovat miettineet tätä ammattia itselleen, niin tästä saattaisi olla jotain hyötyäkin - ainaskin toivottavasti .. :) Oon itse käynyt 10 -luokan, koska en päässyt ensimmäisellä yrittämällä lähihoitajaksi opiskelemaan. En koskaan ajatellut vakavissani, että lukio olis mua varten - enemmän oon käytännön ihminen, opin parhaiten tekemällä. Joskus, kävi mielessä iltalukio .. No, anyway. Opiskelen toista vuotta lähihoitajaksi, vuosi vielä jäljellä. Ensimmäiset kaksi vuotta on perusopintoja, viimeisenä vuonna suuntaudutaan johonkin tiettyyn osa-alueeseen. Nuorisopuolella lähihoitajan opinnot kestävät 3 vuotta, aikuispuolella selviydytään vähän lyhyemmällä ajalla. Meille kuuluu opinnoissa tietty matikka, äikkä, enkku ym. Mutta meillä on kuitenkin mukavasti käytännön tunteja, jossa saadaan ihan tehdä oikeita hoitotoimenpiteitä, käydään lävitse tilanteita joita tulee vastaan työelämässä.
Niihin pääsykokeisiin, jotka täytyy läpäistä ennen opintojen alkua. Pääsykokeissa oli matikanosuus, erilaisia persoonallisuustestejä, luovuusosuus (väännettiin rautalangasta kuvio) sekä psykologin haastattelu (kesti 10-15min), eli ei paha ollenkaan! Postissa tuli kotiin lomake, joka esitäytettiin psykologin haastattelua varten. Lomakkeessa oli muutamia kysymyksiä, joita käytiin lävitse haastattelussa. Suosittelen valmistautumaan, miettimään vastauksia valmiiksi haastattelua varten, itseäni ainakin auttoi. Oon tällanen jänskättäjä plikka! Mutta, niihin suuntautumis vaihtoehtoihin elikkä niitä, on sairaanhoito ja huolenpito, vammaistyö, mielenterveys ja päihdetyö, lapset ja nuoret, suunhoito, asiakaspalvelu, ensihoito, vanhustyö, kuntoutuminen. Ainaskin nämä :) .. Lähihoitaja voi työskennellä monissa erilaisissa työpaikoissa, niitä ovat mm. vanhainkoti, terveyskeskus, koulu, päiväkoti, ambulanssissa, sairaalassa, hammaslääkärissä, päiväkeskuksissa, kotihoidossa yms ..
Lähihoitajan työ on rankkaa niin henkisesti, kuin fyysisesti. Päivittäin tulee vastaan ihmisiä, jotka voivat olla aggressiivisia, muistamattomia, jolloin tarvitaan kärsivällisyyttä. Tulet varmasti näkemään, kun ihminen rupeaa olemaan matkansa päässä - jolloin omaiset tarvitsevat tukea, ja tämä on meille hoitajillekkin rankkaa aikaa. Täytyy muistaa noudattaa ergonomiaa, koska työssä nostellaan ja siirrellään paljon asiakkaita päivästä toiseen - joten muistathan säästää selkääsi, joten pystyt työskentelmään pidempään :) Eikö? Tässä työssä tarvitaan huumorintajua, halua auttaa ihmisiä, joustavuutta, kärsivällisyyttä, avoimuutta, ymmärtäväisyyttä, kärsivällisyyttä, osaamista ja tietoa ja taitoa. Jos, koet olevasi sosiaalinen, elämäsi on tasapainossa, sinulta löytyy kärsivällisyyttä ja joustavuutta, saattaa lähihoitaja olla tuleva ammattisi! Tykkään itse tosi paljon tästä työstä, vaikka se onkin rankkaa. Kaikki päivät ovat erilaisia - saan tutustua uusiin ihmisiin! Se on palkitsevaa, kun huomaat asiakkaan kasvoilla hymyn, ja huomaat kuinka työtäsi arvostetaan - sitä mitä teen. Omaisetkin ovat monesti ihania ihmisiä, vaikka heidän mukanaan tuleekin omat haasteensa työhön. Tapaamani asiakkaat ja omaiset ovat olleet aivan ihania ihmisiä, jotka ovat antaneet kannustavaa palautetta - tämä lisää motivaatiota työtäni kohtaan :) Olen kokenut itse, millaista on työskennelä aggressiivisen asiakkaan kanssa. Se on todella rankkaa, pistää sydämen todella tykyttämään ja täytyy kokoajan olla varuillaan.. Nykyään tiedän, miten oikein toimin tilanteessa, jos jatkossa tulee näin vielä tapahtumaan. Kyllähän, tämä kokemus laittoi varuilleen. Puhuin asiasta ihan avoimesti työkavereiden, perheen, ystävien ja esimiehen kanssa, jotta ei jäisi "kammoa" tai pelkoa. Kieltämättä, mulle jäi silti pieni pelko hetkeksi aikaa. Tulevat työt aiheuttivat stressiä, joten päätin olla hetken tekemättä yhtään mitään, jatkoin opiskeluita ja keskityin minulle tärkeisiin asioihin. No, mutta anyway! Älkää, ottako tästä mitään ennakkoluuloja itsellenne. Pääosin kaikki ikäihmiset ovat oikein herttaisia, joilla riittää kerrottavaa, joka päivälle :) .. He ovat ihania!
Ajattelin itse hakea jatko-opiskelemaan, mutta en ole vielä päättänyt opiskelenko liikunta-alaa vai jatkanko esimerkiksi terveydenhoitajaksi tai kätilöksi. Aika näyttää! Olen liikunnallinen ihminen, joten personal trainer / liikunnanohjaaja tutkinto kiinnostaisi todella paljon. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) Iiiso kiitos kaikille niille, jotka jaksoivat lukea tämän mun pitkän stoorin!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti