sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Uusi alku

Mä en tiedä mistä alottaisin. Mun elämässä on viime aikoina tapahtunut isoja muutoksia, joiden myötä 'kesto kiire' ja jatkuva stressi. Parisuhde päättyi, muutto yksin uuteen asuntoon ja projektin starttaus kohti Bikini Fitness kisalavaa. Tässä nyt rakennan omaa, uutta elämääni pikku hiljaa. Odotin jännityksellä asumista yksin, mutta eihän tää ole ollenkaan hassumpaa! Työt jatkuvat ainakin vuodella eteenpäin. Jes! Pientä panikointia tässä on ollut, mutta lopulta ne asiat loksahtelevat paikoilleen.

Blogissa rupeaa puhaltamaan uudet tuulet. Blogissa tullaan näkemään elämääni treenien ympärillä, tavoitteistani sekä seurataan matkaa kohti kisalavaa. Mistä idea sitten lähti tavoittelemaan Bikini Fitness kisalavaa? Oon kauan haaveillut hyvännäköisestä kropasta, itsensä kunnolla likoon laittamisesta ja unelman toteuttamisesta. Aina oon ollut urheilullinen ja yrittänyt elää terveellisesti, mutta nyt rupesi tuntumaan ettei se riitä. Nyt ilman parisuhdetta eikä vielä ole lapsia, on täydellinen ajankohta panostaa itseensä ja saada tämä projekti kunnolla käyntiin. Onneks tätä matkaa ei kuitenkaan tarvitse yksin kulkea. Emmä siihen yksin pystyiskään. Oon löytänyt ammattitaitoisen valmentajan sekä tiimin, josta saa täyden ammattitaitoisen tuen. Lisäksi multa löytyy ympäriltä ihania ihmisiä, jotka lupasivat kuunnella ja tukea aina tarpeen tullen tässä matkan varrella.


Musta on ollut ihan huomata, kuinka ihania ihmisiä mulla on lähipiirissä. En voisi olla kiitollisempi! Kaikki ovat tukeneet mun projektin alkua, kannustaneet ja tukeneet tekemään sitä, mikä hyvältä tuntuu. Ensi viikolla pitäisi treffata valmentaja sekä saada uusi ruokavalio ja treeniohjelma käteen. Tehdään alkukartoitus mm. kuntotesti ja tsekataan liikeradat läpi. Oon selannut paljon kuvia netistä, jotka motivoi mua treenaamaan vaan enemmän. Tällä hetkellä, kun en ole saanut mitään aikaiseks itteni eteen..

Mahtava viikonloppu takana! Ihanan ystävän tuparit ja saanut nauttia hyvästä ruoasta sekä juomasta. Oon yrittänyt levätä ja kerätä voimia uutta työviikkoa ajatellen! Pitäisi suunnata ruokakauppaan hakemaan hieman täydennystä jääkaappiin ja ruveta pesemään pyykkiä..


- Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti